Ilkka Roitto
Minä, valokuvaaja
Ensimmäiset kokemukset minulla oli valokuvauksesta lienee jossain 1980- luvun alkupuolella taskukameroilla. Varsinainen kuvailu alkoi kuitenkin ostettuani ensimmäisen järjestelmäkamerani. Noista päivistä lähtien intohimo harrastukseen on kasvanut oppimisen myötä.
Valokuvauksesta piti tulla ammatti, niin olin päättänyt joskus 90-luvun loppupuolella. Asiat eivät menneet kuitenkaan ihan niin kuin olin ajatellut ja tulin valinneeksi toisen ammatin. Valokuvaus suurena intohimona on kuitenkin ollut mukana kaikissa elämäni käänteissä.
Kuvaustyylini on lähinnä dokumentaarinen. Kuvissani luonnonvalo on aina pääosassa, mutta tilanteen niin vaatiessa keinovalolla sopivasti täydennettynä. Minulla on myös kätevästi mukana kuljetettava kalusto, jolla saadaan studiotasoisia valokuvia valitsemassasi ympäristössä.
Kuvaan paljon erilaisia tapahtumia, vaihtelevia tilanteita, erilaisia ihmisiä ja heidän toiveitaan kuunnellen. Ihmisten kohtaaminen on se suola, joka saa minut innostumaan aina uudelleen ja uudelleen. Kuvaan myös kadulla, kotimaassa sekä reissussa. Kamera on väline, jonka avulla tutustun ihmisiin ja tutkin ympäröivää todellisuutta ja vieraita kulttuureja.
Nämä sivut päivittyvät sitä mukaa kun uusia kuvia tulee. Otsikon "Latest Photos" alla on viimeaikaisempia kuvia, mutta tapahtumakuvia erilaisista tapahtumista löytyy galleriasta otsikon Events alta ja blogista reissuilla kuvattua dokumentaarista kuvaa kaduilta ja kiinnostavissa paikoissa, joissa olen vieraillut.
Mikäli tarvitset kuvaajaa, oli kyse sitten häistä tai hautajaisista, yrityksesi pikkujouluista tai perhepotreteista, ylioppilaskuvauksesta tai vaikka bändisi keikalle, otapa yhteyttä ja pyydä tarjous. Lähetä viesti osoitteeseen iroitto@gmail.com. Voit myös käyttää alla olevaa lomaketta ja kertoa toiveesi, niin soitan sinulle.
Lapsikuvaus ja perhepotretit valitsemassasi paikassa. Katso hinnasto tästä
Ensimmäinen tekemäni video. Tästä se lähtee...
© 2016 by Ilkka Roitto Photography IRPhoto